Pitkään projektiin päätös.

Puiston avajaiset pidetään Lauantaina 26.8 klo 15 alkaen. Tutustumista eri lajeihin, pikku kisaa ja makkaraa tarjolla! Tilaisuus on kaikille ilmainen.

Ohessa hieman kuvia matkan varrelta ja lopputuloksesta. Puiston paperityöt ja hakemukset aloitettiin keväällä 2020. Matka oli pitkä mutta mielestämme kannattava.

Väyliä on 3 kappaletta pituudeltaan 55-80metriä ja suunniteltu nuoriso ja aloittelijat mielessä, joten radalle ei turhaan ole tehty ylimääräisiä haasteita vaan enemmänkin antamaan onnistumisen tunteita. Tämä palvelee hyvin myös jo pelaavia golffareita, tarjoten nopean mahdollisuuden pelata muutama väylä pikaisesti tai antaa pelinomaista harjoittelua lähipeliin.

Materiaalien vuoksi on myös mahdollista pitää puistoa auki huomattavasti laajemmin kun normaali kenttää. Tavoitteena on, että kentällä pystyisi pelaamaan lumentuloon asti, ja keväällä huhtikuussa harjaamaan tyhjäksi lumesta jo heti kun lumentulo lakkaa.

Kenttähän siis on kaikille ilmainen eikä vaadi jäsenyyttä tai muita maksuja.

Kiitokset menevät Levigolf Ry:n sekä Oy:n toimihenkilöiden lisäksi tietenkin Lapin Elykeskukselle rahoituksesta. Kittilän kunnalle projektin aikaisesta lainasta. Avescolle ja Lumiboissille yhteistyöstä sekä lukuisille talkoolaisille.